Ei se aina herkkua ole

Keskustelin eilen yhen ihmisen kanssa äitiydestä, ja äitinä olemisesta. Puhuttiin siitä, miten aina hehkutetaan sitä omaa onnea, vaikka jokainen äitihahmohan sen tietää, ettei se aina herkkua ole. Voimat ei riitä, lapselle ei kelpaa mikään, kiukuttaa, univelat painaa päälle... Ja silti sitä hehkutetaan. Miks siitä vaikeesta vaietaan? Vaikka siitä puhuttais, ei se muuta sitä tosiasiaa et lapsi on tärkein, lapsen eteen tehdään kaikkensa ja lapsi menee tarvittaessa kaiken edelle. Puhuttii ystäväni kanssa siitä, milloin joskus tulee tunne että hakispa joku ton pois, en mä jaksa kattoo sitä. Se on täysin normaalia. Silti, minuutin tai puolen tunnin päästä, katsoo sitä pientä ihmistä siinä ja tajuaa rakastavansa sitä eniten tässä maailmassa, eikä koskaan, KOSKAAN voisi antaa sitä pois. Sekin on normaalia.

Mä ite henkilökohtasesti voin tässä nyt kertoa, et mitä enemmän oon oppinu Nikoa tuntemaan, sitä enemmän mä rakastan sitä. Mä pidin sitä tärkeenä mun mahassa, mä rakastuin kun näin Nikon ekan kerran, mut päiväpäivältä rakastan  Nikoa enemmän. Mullekkin tulee oloja, et voispa kaikki olla kuten ennen Nikoa.. Ei ollu pakko nousta ylös sängystä, pysty vaikka makoilemaan koko päivän siellä jos halus. Pysty lähtemää mihi vaan, ei tarvinnu miettiä hoitoja tai mitään, enkä mä kyllä pysty lähtemään mihin vaa, vaikka hoitaja oliskin. Mut silti mä nautin joka hetkestä Nikon kanssa, jokaisesta päivästä ja jokaisesti uudesta asiasta. Mä rakastan sitä, kun aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä nään Nikon hymyn. 

Niko on ollut yllättävän "helppo"lapsi, ei oo ollu koliikkia, ei korvatulehuskierteitä, ei paljoa kipeenä yms. Mut silti, silti tää on rankkaa. Mua väsyttää, vaikka yöllä oisin nukkunu 10h. Mä huolehdin tosta pikkuihmisestä 24/7, vaikka en oliskaan sen kanssa kokoajan. Se on aika voimia raastavaa välillä. Varsinkin, kun vauva itkee, etkä tiedä mitä tehdä. Ei auta hyssyttely, ei auta silitys, ei maito, ei leikittely, ei mikään.. Siinä tuntee ittensä todella heikoks. Mut eihän sekään oo normaalia, jos vauva ei ikinä itke. Siinä vaiheessa on jotain vikana. 

Enkä mä tällä postauksella nyt tarkota, et pitäs pelkästään niistä vaikeista asioista puhua. Tottakai kaikilla äideillä on niitä ilon hetkiä, rakastumisen tunteita yms ja niistä pitääkin puhua. Mut mä en usko, jos joku sanoo että sillä ei oo ikinä vaikeuksia olla äiti.