Hei sisko lähde mun mukaan Voidaan kiertää koko maailma

 Moi kaikki! 

Vaikka kaikki niin olettaakin, niin tätä postausta ei kirjota Jonna. Tän postauksen takana on Jonnan pienin sisko, Nita. Miua pyydettiin kirjottamaan Jonnasta ja miksipä ei, kukapa kyseisen henkilön paremmin tuntis kun utelias kakara joka varmasti on lukenu jokaisen päiväkirjan minkä käsiinsä on saanut ja kuunnellut joka ikisen puhelun. 

 Kun olin pieni tyttö, Jonna oli mun pahin vihollinen. Jokainen joka omistaa isosiskon, tietää varmasti miltä tuntuu kun sisko kiusaa? Jep. Jonnan kanssa aina painittiin kunnolla ja se päätty usein siihen, että purin Jonnaa ja se meni itkemään äitille. Jonna ei myöskään aina ole osannu huolehtia lapsista, tipuin joskus pienenä sohvalta ja miun päähän tuli iso haava (piti lähtee sairaalaan tikkauttamaan), niin Jonna meni vaan tyynesti sanomaan siitä äidille, ilman minkäänlaista hätääntymistä tai paniikkia. 

Meillä oli joskus myös yhteinen päiväkirja. Olin silloin ehkä kolme, joten ainoa asia mitä sinne tein oli piirtely. Ainiin, oli yksi sivu jolle olin kirjoittanut monta kertaa ISI koska halusin oppia kirjoittamaan sen. Jonna kuitenkin oli jo peruskouluikäinen sillon ja niitä tarinoita on ollut mielenkiintoista lukea. Myös Jonnan suuri runoilijanura alkoi silloin. Runon nimi oli 'Sinun kanssa', ja sen loppuhuipennus oli "kun olen sinun kanssa, en ole yksin. Koska olen sinun kanssa!" 

Käytiin Jonnan kanssa jonkin aikaa samaa ala-astetta. Pieni kyläkoulu, ehkä 60 oppilasta. Jonna oli miun tuki ja turva silloin, kun pieni tyttö pistettiin uusien ihmisten keskelle uuteen paikkaan. En oikeestaan ollut harrastanut pentuna mitään eli en pahemmin ollut pyörinyt omanikäisessä seurassa vielä. Myöskään kyseisestä koulusta sitä seuraa ei löytynyt, miun luokalla oli miä + 3 poikaa, jotka oli kaikki mua vuotta vanhempia. Muistan vieläkin miten yksi niistä pelkäsi meiän opettajaa niin paljon että kusi housuun kesken hiljaisen hetken, kun ei uskaltanut mennä vessaan.... 

Monen mielestä varmasti näyttää siltä, että miussa ja Jonnassa ei oo mitään samaa. Miä oon ujo, Jonna taas kovin sosiaalinen. Jonnalla on lapsi ja haluaa lisää, minä taas en tiedä edes haluanko naimisiin. Kuitenkin tullaan toimeen tosi hyvin. Voin puhua Jonnalle mistä vaan ja Jonna itseasiassa tietää varmaan miun suurimman salaisuuden. En vaan yksinkertasesti ois voinu toivoa tän parempaa siskoa minkä miä oon saanu. Tiesittekö muuten, että Jonna on adoptoitu Namibiasta? 

Jonna oli nuorena villi apina mutta on rauhottunut siitä. Perhe-elämä on mun mielestä just se juttu missä Jonna on paras. Se ei tykkää opiskelusta mutta oon tosi ylpeä siitä, että se silti on koulussa vaikka se vois olla lapsensa kanssa kotona. Arvostan Jonnaa kaikista sen valinnoista huolimatta. Jonna on vahva ihminen, se on käynyt läpi paljon mutta ei ikinä oo antanut periksi. Rakastan miun perhettä niin äärettömän paljon, ja siihen tottakai kuuluu myös Jonna.

Eipä tässä kai enää muuta sanottavaa ole, jos miun blogia haluaa käydä kattomassa niin sinne pääsee tästä.

 ♥: Nita