11.11.2013

MINÄ & T

Mä en muista, oonko mä koskaan kertonut enempää mun ja Tn tapaamisesta ja suhteesta ylipäätänsä, joten nyt on aika!


Me tavattiin lokakuun 2011 alussa, samana perjantaina kun mun edellinen parisuhde päätty. Se oli aika rankka paikka mulle, koska oltiin exän kanssa kuitenkin seurusteltu 2 vuotta, asuttu vuos yhdessä jne. No mut kuitenkii. T tuli Mikkeliin sunnuntaina mun kanssa kahville. T joi teetä, mä kahvia. Oli aika hiljanen tapaaminen, mut kuitenki kerettiin tutustua toisiimme vähän. Maanantaina T sitten tuli extempore mun kaverin luokse yöks, jossa mäkin siis olin. Vietettiin siellä iltaisin aikaa keskiviikkoon asti, jollon mä menin toisen kaverini luokse Mäntyharjulle. Päätettiin sitten ruveta ryyppäämään ja T oli meille kuskina, koska mentiin Mikkeliin kattomaan Steen1:stä. Seuraavana aamuna mun oli tarkotus mennä kouluun, mut hirveen krapulan vuoksi en sitten jaksanut liikkua sohvalta yhtään mihinkään. Hengailin viikonloppuun asti kaverini luona, jossa T oli myös yötä. Perjantaina päätettiin mennä baarin jälkeen Tn luokse yöks, koska kaverin poikaystävä tuli lomille intistä.

Viis viikkoa meni hengaillessa, mä hain työharjotteluun Mäntyharjun kunnalle. Aloin sitten kaverin kanssa miettiä, et millon mulla viimeeks onkaan ollut menkat.. Eikun apteekkiin. Kaks viivaa ilmesty testiin. Itkin ja nauroin, tunteet oli tosi sekavat. Päätettiin siinä sitten Tn kanssa alottaa ihan seurustelu, "alkamispäiväks" sovittiin 12.10, sillon oli se Steenin keikka. 

Maaliskuussa 2012 muutettiin virallisesti yhteen, vaikka olinhan mä siitä lokakuusta asti jo Mäntyharjulla ollut aika ahkeraan. Niko synty sitten heinäkuussa, kihloihin mentiin elokuussa, asuttiin sillon rivarikaksiossa, ja meidän hyvät kaverit asu meidän kanssa samassa talossa, meillä oli vaan yks kämppä välissä. 

Lokakuussa mulla meni hermot, etin mulle ja Nikolle kämpän Mikkelistä. Muutettiin virallisesti kahdestaan kirjoille, mut T hengaili meillä aina, se nimittäin sai töitä Mikkelistä. Viikonloput oltiin sitten Mäntyharjulla siellä rivarissa. Joulukuun puolessa välissä muutettiin sitten tähän nykyiseen asuntoon, kirjoille taas kaikki kolme. 

Meidän suhde on ollu tosi myrskyisä, on erottu ja palattu yhteen.. 

Mut mä rakastan tota, haluan elää sen kanssa, haluan lisää lapsia sen kanssa ja naimisiinkin ton aion vielä viedä! 



♥: Jonna

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa, ettei toi teidän suhde kauheen vakaalla pohjal oo....
    Pitiks saaha kihlat "koska mä haluun sormuksen sormeen ja et kaikki näkee et mul on poikkis.."
    :D

    VastaaPoista
  2. Hihhihiihhi <3 Ihkuu,mul on poifrendi!!!!





    No hei haloo.

    VastaaPoista

Risuja vai ruusuja? Kerro huolesi.♥